Unohda vaa’an tuijottelu – kehonkoostumusmittauksesta apua painonpudotukseen

Tavoitteissa kevyempi olo ja terveempi keho? Toisin kuin voisi kuvitella, vaaka ja peili eivät kerro koko totuutta. Kehonkoostumusmittauksen avulla näet nopeasti elämäntapamuutoksen vaikutukset ja osaat tehdä oikeita valintoja.

Lisää motivaatiota elämäntapamuutokseen

Syitä painonpudotukseen ja elämäntapamuutokseen on monia, mutta parempi olo ja terveys ovat usein näistä tärkeimpiä. Tästä syystä vaaka ja peili yksinään ovat huono mittari elämäntapamuutokselle – ne eivät kerro kovinkaan paljoa terveydentilastasi.

Kehonkoostumusmittauksen avulla saat ymmärrystä terveydestäsi ja yksilöllisestä ihannepainostasi. Tyypillisesti ihannepaino määritetään painoindeksimittarilla (BMI), mutta painoindeksi ei anna kokonaiskuvaa henkilön terveydentilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Bodymajan kehonkoostumusmittauksen antama ideaalipaino puolestaan ottaa huomioon yksilöllisen kehotyyppisi ja esimerkiksi lihasmassan määrä huomioiden.

Lisäksi kehonkoostumusmittaus kertoo sinulle tarkasti, mistä painosi koostuu ja saat myös arvokasta tietoa kehosi todellisesta terveydentilasta, esimerkiksi haitallisen viskeraalirasvan määrästä sekä neste- ja hivenainetasapainosta.

Kehonkoostumusmittaus on hyvä keino seurata elämäntapamuutoksen vaikutuksia ja parantaa motivaatiotasi sen ylläpitämiseen: näet muutoksen usein vaakaa nopeammin ja ymmärrät valintojesi todelliset vaikutukset terveyteesi.

 

Näin hyödynnät kehonkoostumusmittausta elämäntapamuutoksessa

Bodymajan kehonkoostumusmittaus antaa jokaisesta mittauksesta samanlaisen, helppolukuisen raportin, jossa käydään läpi mittaustulokset kattavine selityksineen. Raportti sisältää selkeät graafit jokaisesta arvosta ja niiden kehityksestä sekä tulosten tulkintaohjeet, jotta sinun on helppo hyödyntää saamaasi tietoa. Kaikki raportit tallentuvat Oma Body –tilillesi, jossa voit myös seurata edistymistäsi.

Elämäntapamuutosta tekevän kannattaa kiinnittää huomiota etenkin näihin arvoihin:

 

Kokonaispisteet

Raportti kertoo InBody-pistemääräsi asteikolla 1–100. Pistemäärä kuvaa kehosi rakennetta ja vahvuutta. Tulokseen vaikuttavat lihas- ja rasvamassat suhteessa niiden tavoitearvoihin. Mitä vahvempi ja tasapainoisempi kehon koostumus sitä suurempi pistemäärä. Normaalialueena pidetään 70–90 välillä olevia tuloksia.

 

Kehonkoostumus

Tämä Oma Body -raportin osio kertoo tarkasti, mistä mitattu painosi koostuu. Kokonaispainon lisäksi saat tietää kuinka paljon kehossasi on lihasta ja rasvamassaa sekä miten ne jakautuvat, haitallista viskeraalirasvaa, sekä vettä, proteiineja ja mineraaleja.

 

Lihas-rasvadiagnoosi

Lihas-rasvadiagnoosi on hyvä mittari kehonkoostumuksen muutosten seurantaan. Painon lisäksi näet lihas- ja rasvamassan määrän kiloina. Lisäksi näet kuinka paljon tulos eroaa normaalista.

 

Viskeraalirasva

Viskeraalirasva (paremmin tunnettu sisäelinrasvana) tarkoittaa sisäelinten ympärille kertyneen rasvan määrää. Viskeraalirasva on yksi parhaista elintapoja kuvaavista muuttujista ja terveyden kannalta raportin tärkein seurattava asia. Korkealla viskeraalisen rasvan määrällä on yhteys diabetekseen, metaboliseen oireyhtymään sekä moniin muihin elintapasairauksien syntyyn. Terveellisiin rajoihin luokiteltu määrä on alle 100cm2.

 

Rasvaprosentti ja BMI / FMI

Rasvaprosentti kertoo kuinka monta prosenttia kehosi painosta on rasvaa. Tavoitearvo miehillä 10–20%, naisilla 18–28%. BMI antaa yleiskuvan kehon painosta suhteessa pituuteen ja auttaa arvioimaan, onko henkilö alipainoinen, normaalipainoinen vai ylipainoinen. FMI puolestaan kertoo tarkemmin kehon rasvamassan suhteessa pituuteen, mikä antaa paremman kuvan todellisesta kehonkoostumuksesta. FMI on erityisen hyödyllinen, koska se erottaa rasvan ja lihaksen, joten se sopii paremmin arvioimaan terveyttä, erityisesti henkilöillä, joilla on paljon lihasmassaa tai vähän rasvaa.

 

Segmentaalinen rasvadiagnoosi

Segmentaalinen rasvadiagnoosi kertoo, miten rasva on jakautunut kehosi eri osiin.

 

Vyötärö-lantiosuhde

Vyötärö-lantiosuhde vertaa vyötärön ympärysmittaa lantion ympärysmittaan. Korkea luku on selkeä ilmaus siitä, että vatsanseudulle on kertynyt liiallista rasvaa. Ylimääräinen rasva on aina terveysriski, ja erityisesti keskivartalolihavuus lisää alttiutta monenlaisille sairauksille.

 

Painotavoite

Painotavoite-osiossa kerrotaan mittauslaitteen ehdotus painon sekä rasva- ja lihasmäärän muuttamisesta. Painotavoitteen ideaalipaino tarkoittaa painoindeksin normaalialueen keskipistettä. Jos olet 0–5 kg:n päässä ideaalipainostasi, voit pitää itseäsi normaalipainoisena. Terveytesi kannalta painoa tärkeämpiä mittareita ovat kuitenkin mielestämme esimerkiksi viskeraalirasvan määrä, sekä lihasmassan ja rasvamassan määrä ja niiden jakautuminen kehossa.

 

Vartalotyyppi

Vartalotyyppi kuvaa kehon rakennetta painoindeksin ja rasvaprosentin suhteen. Näiden kahden muuttujan pohjalta voidaan tunnistaa erilaisia profiileita kehon koostumuksessa. Raja-arvot säilyvät samoina koko aikuisiän, mikä on hyvä huomioida iäkkäiden kohdalla.

 

Kehon vaihekulma

Vaihekulma kertoo solujen terveydestä ja ravitsemustilasta. Pieni vaihekulma on merkki heikentyneestä solurakenteesta, esim. aliravitsemuksen tai tulehdustilan vuoksi. Muuttujaa käytetään erityisesti sairaalakäytössä yleistilan seurantaan ja todentamaan ravitsemusterapian ja hoitojen vaikuttavuutta. Terveen henkilön normaaliin vaihekulmaan on useita vaikuttavia tekijöitä, mm. henkilön koko, sukupuoli ja ikä. Yli 5:n olevat tulokset ovat InBody-mittauksessa normaaleja riippumatta taustatekijöistä.

 

Kalorinkulutus liikunnassa

Kalorikulutus liikunnassa kertoo paljonko mitattavan kokoinen henkilö kuluttaa energiaa eri liikuntalajeissa puolen tunnin aikana. Arvoja voidaan käyttää viitteenä suunniteltaessa energian saantia tai arvioitaessa painonpudotustavoitetta ja liikunnan sekä ravitsemuksen vaikutusta sen saavuttamisessa.

Oma Body -raportti antaa arvot lukuisille eri liikuntalajeille kävelystä kuntosaliharjoitteluun ja pyöräilyyn, ja mukana on myös monia arkisia aktiviteetteja, kuten siivoaminen. Näin voit arvioida ja suunnitella omia liikuntatottumuksiasi.

 

Laaja verenpaine ja puristusvoima*

Bodymajan kehonkoostumusmittauksen yhteydessä sinulla on mahdollisuus myös laajaan verenpaineen ja puristusvoiman mittaukseen. Verenpaineen mittaus on tärkeä ennakoivan terveydenhuollon toimenpide, joka auttaa arvioimaan sydän- ja verisuoniterveyttäsi. Verenpaineen lisäksi mittaamme myös keskimääräisen valtimopaineen (M.A.P.), sykkeen sekä sydämen kuormitusta ja hapenkulutusta (RPP). Puristusvoiman mittaus antaa arvokasta tietoa erityisesti käsien ja ylävartalon lihasvoimasta, mutta se heijastaa myös yleistä lihaskuntoa ja toimintakykyä.

*Laaja verenpaine ja puristusvoiman mittaus sisältyy ainoastaan premium-jäsenyyteen, muihin mittauspaketteihin ostettavissa lisäpalveluna.

 

Anna meidän auttaa sinua

Painonpudotuksessa ja elämäntapamuutoksessa säännöllinen seuranta auttaa tekemään oikeita valintoja ja lisäämään motivaatiota.

Bodymajan kehonkoostumusmittauspisteet sijaitsevat useissa eri kauppakeskuksissa ympäri Suomen, eikä mittaukseen tarvitse varata aikaa, joten voit poiketa nopeaan mittaukseen helposti vaikkapa kauppareissun yhteydessä.

Kaikkein helpointa – ja edullisinta – on ostaa rajaton mittauspaketti, jolloin voit käydä kehonkoostumusmittauksessa milloin tahansa.

Sisällysluettelo

Tarkka kuva kehonkoostumuksestasi
vaivattomasti ja silloin kun itse haluat!

Haluamme tarjota sinulle uudenlaisen tavan saada tarkka kuva kehonkoostumuksestasi. InBody 770 -mittauksemme avulla pääset tutustumaan kehosi sisäiseen maailmaan ja ymmärtämään paremmin, mitä se tarvitsee toimiakseen parhaalla mahdollisella tavalla.

Päivitä tietosi tähän päivään, mittaa säännöllisesti ja anna kehollesi sen ansaitsema huomio.
Ratkaise ongelmia, saavuta tavoitteesi ja ota ensimmäinen askel kohti terveempää ja tasapainoisempaa elämää.

Laaja verenpaine + puristusvoima

Tämä paketti sopii hyvin näihin käyttötarkoituksiin:

Tähän käyttöön lisämittausten paketti on hyvä:

VINKKI ALOITUKSEEN:

Laaja verenpaine + puristusvoima

28,24 €

(Henkilökohtainen, voimassa 12kk)

12 Kuukauden Vuosipaketti

Tämä paketti sopii hyvin näihin käyttötarkoituksiin:

Tähän käyttöön vuoden rajoittamaton mittauspaketti on hyvä:

VINKKI ALOITUKSEEN:

Vuosijäsenyys

79,90 €

(Henkilökohtainen, voimassa 12kk)

3 Kerran Mittauspaketti

Tämä paketti sopii hyvin näihin käyttötarkoituksiin:

Tähän käyttöön kolmen kerran mittauspaketti on hyvä:

Kolme kehonkoostumusmittausta

48,38 €

(Henkilökohtainen, voimassa 12kk)

1 Kerran Mittauspaketti

Tämä paketti sopii hyvin näihin käyttötarkoituksiin:

Tähän käyttöön yhden kerran mittauspaketti on hyvä:

Yksi kehonkoostumusmittaus

28,24 €

(Henkilökohtainen, voimassa 12kk)

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä sähköpostilla [email protected] tai käyttäen alla olevaa lomaketta.